maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Olohuone

Kulunut viikko ja erityisesti viikonloppu oli Helsingissä elämää ja tapahtumia täynnä. Euroviisut loivat kaupunkiin tunnelmaa, joita ainakaan allekirjoittanut ei ollut aikaisemmin kokenut. Varsinkin perjantaina katufestivaalin aikana päihteet jäivät taka-alalle ja keskusta oli musiikkia, mukavaa yhdessäoloa ja hyvää tunnelmaa. Alkoi harmittaa, etten osallistunut enempää viisuviikon tapahtumiin.

Vaikka viisujen lopputulos ei suomalaisittain ollutkaan paras mahdollinen, voidaan kisoihin olla silti todella tyytyväisiä. Järjestelyt toimivat ja show oli upea. Itse seurasin kisaa kotikatsomosta, mutta Senaatintorilla paikalla olleen ystävän mukaan meininki 25 000 ihmisen katsomossa keväisessä illassa oli mahtava. Luonnollisesti kovin sääarka idea ulkokatsomosta toimi, kuten se toimi myös MM-finaalia seuraavana päivänä seuratessa.

Olen aiemmin kummastellut pääkaupungin keskustan vajaakäyttöä. Verrattuna vaikkapa Turkuun keskustasta ovat ehkä Espaa lukuunottamatta puuttuneet yhteiset olohuoneet. Viikonlopun perusteella Senaatintorista voisi kuitenkin sellaiseksi olla. Päätös pitää jättiscreeni paikoillaan päivän kauemmin oli erinomainen.

Matsi meni miten meni, mutta meininki oli hyvä, ja olisi räjähtänyt kattoon mikäli Suomi olisi voittanut. Ja vaikuttaa siltä, että Senaatintori palaa asemaan, joka sillä on aiemmin ollut, sinne ihmiset kokoontuvat, kun kansallisesti merkittäviä asioita tapahtuu. Ovat ne sitten poliittisia, kulttuurisia tai urheilullisia. Hyvä niin, yhteisiä tiloja, jonne on vapaa pääsy ja jossa voidaan yhdessä kokea osallistumista ja elämyksiä ei koskaan ole liikaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Senaatintorilla oli eilen kivaa, vaikka tungos ja matsin lopputulos ei sydäntä lämmittänytkään. Sopisi toivoa, että jokin poliittinen tapahtuma saisi edes joskus väkeä liikkeelle samalla tavalla.
Hiltu

Petteri Oksa kirjoitti...

Lauantaina Senaatintorilla oli kivaa. Sunnuntaina sinne oli kivien alta kaivautunut liikaa känniääliöitä: tuuppimista, kiukuttelua, aggressiivisuutta. Kestin torilla yhden erän katsomista ja siirryin sitten ystävällismieliseen anniskeluravintolaan... Hyvä silti, että screenit siellä pidettiin.

Anu kirjoitti...

Voisiko toveri Suominen tarkentaa, mitä paikkoja hän tarkoittaa yhteisillä olohuoneilla Turussa. Minulla potkii tässä kohtaa hiukan tyhjää. Kävelykatu on yhtä suurta huoltotietä ja jokirannan penkit täynnä puliukkoja tai -teinejä.

Esa Suominen kirjoitti...

Turun kävelykatu, varsinkin sen "jatke" on toki melkoista huumoria, mutta kyllä mun mielestäni jokirannan voi laskea olohuoneeksi. Puleja nyt muutamalla penkillä pörrää, mutta ei sen pidä antaa masentaa. Baarilaivojen asiakaspaikat mukaanlukien reippaasti yli 90% istumapaikoista lienee kuitenkin muiden käytettävissä. Ja rantaahan riittää kirkolta linnaan asti.