Mini-Amerikka ja Baltian Baywatch

Luxemburg ja Liettua takana, gradu ja työ edessä. Ystävän häät luxemburgilaisessa linnassa puitteiltaan hienot, moisessa paikassa tuskin enää koskaan vierailen. Luxemburgista matka jatkui tapaamaan pitkän tauon jälkeen Liettuan-perhettä ja kummipoikaa Taurageen, Palangaan ja Klaipedaan. Moni asia oli pikkumiehen koon lisäksi jälleen ehtinyt muuttua.

Liettua, "Baltian tiikeri" on nauttinut useana vuonna huomattavasta talouskasvusta. Monien muiden siirtymätalouksien tavoin uusi varakkuus on kuitenkin keskittynyt vain harvoille ja muutamille alueille. Vilna ei keskusta-alueensa ja vanhan kaupunkinsa osalta juurikaan häviä millekään länsieurooppalaiselle metropolille, mutta kolmen suuren kaupungin ulkopuolella vaurastuminen ei juurikaan ole viidentoista vuoden aikana näkynyt.

Vuosituhannen vaihteen Taurage oli 30 000 asukkaan ja pysähtyneen ajan pikkukaupunki, jonka arkea leimasi yksittäisten ihmisten omilla autoillaan tekemä maataloustuote- ja bensiinikauppa Kaliningradin puolella sijaitsevan Sovetskin kaupungin venäläisten kanssa. Vasta nyt on alkanut näkyä piristymistä; uusia taloja, liikerakennuksia, korjattuja ja uusittuja aukioita, katuja ja julkisia rakennuksia. Kaupunki juhli viittäsataa vuottaan myös kunnostamalla yhteisiä tilojaan. Oli kiva kävellä kaupungilla, asioita tapahtuu ja elämänlaatu paranee, vaikka väestökato seutua koetteleekin. Vaimon opettajasiskon työt vähenevät lasten vähetessä. Kun aikoinaan tunteja kertyi riittävästi yhden koulun oppilaista, nyt työpäivä kuluu kolmessa eri koulussa.

Liettuan suurin satama, Klaipeda, kuuluu Liettuan kehittyneisimpiin alueisiin. Vauhti on kaupungissa kova. Asuntojen hinnat ovat kaksinkertaistuneet parissa vuodessa ja vaikka palkkatason nousu on sekin vilkas, elää maa ja kaupunki velkarahalla. Autot täyttävät kaupungin kolme pääkatua, liikenne on aivan toista luokkaa kuin mitä se oli muutamia vuosia sitten. Joukkoliikenne hoituu pääasiassa pikkubusseilla, raideliikennettä, metrosta puhumattakaan, ei olla suunnittelemassa.

Joukkoliikenteen surkea tila on vain yksi osa saksalaistaustaisen liettualaiskaupungin kehitystä kohti amerikkalaista kaupunkimallia. Pieni, mutta viehättävä vanhakaupunki kuihtuu asiakkaiden puutteessa yhä useamman suunnatessa paitsi ostoslitinsä, myös vapaa-ajan viettonsa kaupungin laitojen valtaisiin ostoskeskuksiin. Vilniaus Prekyban kauppojen hallitsemat Akropolis-ostoskeskukset jättävät luistinratoineen ja elokuvateattereineen suomalaiset Citymarketit ja Prismat kauas taakseen. Kaupungin laidoille, yhä kauemmas keskustasta ja moottoriteiden varrelle kohoavat uutuuttaan hohtavat omakotitalot, joista usea vetäisi sisäänsä monta kappaletta perinteisempiä tiilitaloja.

Amerikan-mallistaan huolimatta Klaipeda on mielenkiintoinen, kaunis ja käymisen arvoinen, ei vähiten upeiden rantojensa vuoksi. Klaipedan läheltä löytyy myös jo entisen Neuvostoliiton ajalta tunnettu rantalomakohde Palanga. Pikkukaupungin väkiluku kohoaa kymmenkertaiseksi kesäkuukausina ja upeiden kävelykatujen varrelta löytyy baaria, illanviettopaikkaa ja ravintolaa moneen makuun, ruokaa mm. liettualaisista erikoisuuksista armenialaiseen saslikkiin. Kyytipojaksi oivallista Svyturys-olutta, jota saa satunnaisesti myös Alkosta. Hienoa hiekkarantaa riittää kymmeniä kilometrejä ja ne täyttyvät kesäaikaan ääriään myöten ihmisistä. Palanga on nimenomaan hauskanpitopaikka, joskin myös perheitä löytyy joukosta.

Kaiken kaikkiaan Liettuaa voi joka kerta suositella. Suomalaiset eivät ole vieläkään kyseisen maan olemassaolosta erityisen tietoisia. Vilnan moni jo löytää kartalta, mutta erityisesti rannikkoa ja Kuurin kynnästä tutkimaan mahtuisi paljon enemmän maanmiehiä ja -naisia.


ps. Kesän aikana blogit ovat suurilta osin hiljenneet, mutta ainakin oheinen keskustelu Jukka Torikan blogista kannattaa käydä lukaisemassa.

Kuvassa Klaipedan satama ja Kuurin kynnään pohjoiskärki Klaipedan edustalla.