sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

"Kapinakokous"

Sekä Yle, että Nelonen uutisoivat näyttävästi eilisen sd. seminaarin Hämeenlinnassa. Hienoa, että tapahtuma, jota allekirjoittanutkin oli käytännön apumiehenä järjestämässä, sai näinkin mittavaa huomiota osakseen. Tilaisuus olikin monella tapaa onnistunut, väkeä oli paikalla lähemmäs 80, joista miltei puolet kolmenkympin kieppeillä. Keskustelu oli aktiivista ja reipasta, joskin koski kaikkea maan ja taivaan välillä talousparadigmoista pienituloisten ongelmiin sekä toisen asteen pullonkauloihin.

Joissakin medioissa seminaaria kuvattiin "kapinakokoukseksi". Nimitys on kuitenkin paikalla olleen näkökulmasta melkoisen raflaava. Kaikki edustajat oli kutsuttu, ja Eero Heinäluoman avustaja Kainulainen oli jopa tulossa, muttei lopulta päässyt. Enemmän kuin henkilöihin, keskustelu kohdistui asioihin sekä puolueen kehittämiseen. Tavoitteena oli sellaisten ajatusten kehittäminen, josta olisi hyötyä koko puolueelle. Virallisten SDP-tapahtumien lisäksi lienee vain hyvä, että mahdollisimman monelle luodaan väyliä puhua ja keskustella.

Uutisiksi asti nousivat mm. kansanedustajien Tuomioja ja Paasio esittämä vaatimus neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä liittyen puolueen puheenjohtajan valintaan. Hyvä, että idea nousee vahvasti esiin, jäsenvaalien lisääminen ylipäätään antaisi puoluejäsenyydelle paljon kaivattua sisältöä. Jäsenvaalin vaatiminen ei kuitenkaan paljoa kerro siitä, mikä on kenenkin asema organisaatiossa, saisi siinä jäsenvaalissa äänestää Heinäluomaakin, tai ketä tahansa, joka ehdolla on. Toistaiseksi rata ammottaa tyhjyyttään.

5 kommenttia:

ProgeClub kirjoitti...

Mä Heinäluoman housuissa menisin paikalle tällaisiin pippaloihin, kuuntelisin, ja vastaisin kaikille.


Edellyttää tietysti että on kykyä ja kanttia vastata tekemisistään, linjastaan.

Mies tulee, ja mies menee, ja mies vastaa tekemisistään.
-rh

Esa Suominen kirjoitti...

Eeron puolesta on sanottava, että hän oli ulkomaanmatkalla kyseisenä ajankohtana, joten ei olisi voinut osallistua vaikka olisi halunnutkin.

Sen sijaan tämän päivän UP Demarissa Veikko Simpanen käyttää erään masentavimmista puheenvuoroista aiheen tiimoilta pitkään aikaan. Ajattelua saa harrastaa virallisissa tilaisuuksissa virallisten ihmisten taholta, kaikki muu on veneen keikutusta ja hajoittamista. Onneksi tämä porukka on koko ajan vähenemään päin, TPSL:llä pelottelu ei enää oikein 2010-luvun SDPhen kuulu.

ProgeClub kirjoitti...

Onpas todella, heppu jäänyt väärälle vuosituhannelle simpauttelemaan.

-rh

Anonyymi kirjoitti...

Joo, oli kyllä harvinaisen huono puheenvuoro tuo Simpasen kirjoitus. Toivottavasti siihen joku Hämeenlinnassa ollut vastaisi ;)

Toki tapahtumaa uutisoitiin "kapinakokouksena", mutta se ei saisi meidän omia porukoita pitämään kyseistä tapahtumaa sellaisena. Sen sijaan on tärkeää, että puolueen tulevaisuudesta pidetään julkisia puheenvuoroja ja tilaisuuksia, joita mahdollisimman laajat tahot järjestävät. Näin saadaan parhaiten kuuluviin se kuuluisa kentän ääni (jos sellaista on olemassa).

Anonyymi kirjoitti...

Minä katsoin viime vaalien yhteydessä saamastani palautteesta, että puolue voisi joko uudistua, tai ainakin vaihtaa nimensä, sosialista- kansalliseksi-.

Mutta ensi syyskuussa minä sitten sanon enemmänkin...