sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Ei hiekkaa lattioille

Kiireinen viikko olisi antanut aihetta monenlaiseen kommentointiin. Oikeistohallitus iski niin varhaiskasvatukseen kuin yliopistoihinkin. Ennen vaaleja Kokoomus lupasi sitoa lapsilisät indeksiin. Nyt indeksiin sidotaankin päivähoitomaksut. Päivähoidossa lapsiaan pitävät ovat näemmä hallituksen erityisessä tähtäimessä, ensin pyrittiin nollamaksuluokan hävittämiseen, nyt hyökkäyksen kohteena ovat työssäkäyvät.

Sinällään esitys sisältää hyvääkin, pienituloisimpien, erityisesti yksinhuoltajien maksut laskevat ja tavoitteet prosessin nopeuttamiseksi ovat hyviä. Mutta miksi jakaa panoksia uudelleen vain järjestelmän sisällä? Päivähoitomaksujen korotus iskee tuntuvasti perheisiin, joissa on kaksi työssäkäyvää vanhempaa. Kannustinongelma on ilmeinen. Kun tähän lisätään kuntakohtaisten lisien vaikutus, ei ole mikään ihme, että esimerkiksi kuntien on vaikea saada tarvitsemaansa työvoimaa. Toisaalta kuntien mahdollisuus parantaa palveluitaan ei sekään kasva, maksujen korotus ei kuntien budjetteihin edes jää, vaan imuroidaan valtiolle.

Paitsi että työssäkäynnistä rangaistaan tavalla, joka tulee näkymään pitkällä tähtäimellä niin työmarkkinoiden tasa-arvossa kuin matalaksi jäävissä eläkekertymissäkin, osuu ongelma myös lapsiin. Varhaiskasvatusjärjestelmä vähentää kaikkein tehokkaimmin lasten välistä eriarvoisuutta. Muiden lasten seura, monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja useat turvalliset aikuiskontaktit antavat virikkeellisen kasvuympäristön, joka tukee lasten kehitystä. Vanhempia ei tulisi rangaista tällaisen mahdollisuuden käyttämisestä.

Kokoomus avasi tänään näyttävillä ja tarttuvilla mainoksilla kunnallisvaalikampanjansa. Eli welcome to the toivotalkoot vain. Talkoita tässä tarvitaankin. Yhteiskunta kun näyttää saman porukan ja hangaroundien johdolla olevan entistä vähemmän arjessa mukana.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

No mutta älä nyt Esa, olihan se Risikko sitä mieltä että lapsilisät Pitäisi sitoa indeksiin, sitten sosiaaliturvauudistuksen kanssa, jos siihen vielä on tarvetta. Ja Vanhanen muistutti sitten, että uudistuksen tuloksista saadaan nauttia jo vuoden 2017 tienoilla, eli eihän tässä ole enää kuin yhdeksän vuotta ja kahdet ek-vaalit odottelua. Meidän pienempikin on silloin jo toisella luokalla, mutta eihän näitä asioita itselle tehdäkään vaan tuleville sukupolville, eikös niin..?