Eläkepommi ja muita aihioita

Hallitus pudotti eilen pommin palkansaajajärjestöjen niskaan ilmoittamalla yksikantaan eläkeiän nostosta. Kyseessä on valtaisa ratkaisu, joka jatkaa jo havaittua pyrkimystä marginalisoida suomalainen ammattiyhdistysliike. Ensin hyviä tuloksia tuottanut tupo-järjestelmä romutettiin, sitten Katainen sekoili Tehy-kiistassa, tämän jälkeen tietoyhteiskunnan perussääntöjä luodaan Lex Nokian myötä työntekijän asemaa selkeästi heikentäen ja nyt eläkekysymyksessä palkansaajien edustajat sivuutetaan täysin.

Vuoden 2005 TEL-uudistusta valmisteltiin pitkään ja huolella sitouttaen valtaisasti sidosryhmiä, koska eläkejärjestelmän vakaus ja kansalaisten sitä kohtaan tuntema luottamus on tärkeää. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Millainen viesti tuleville eläkkeensaajille lähtee, mikäli kahden päivän pohdinnalla työeläkejärjestelmää voidaan muuttaa tuosta noin vain lähes millaiseksi tahansa? Mikä takaa että työeläkevarat ovat turvassa jos aikarajojakin voidaan paiskoa miten huvittaa? Miten tuollaisessa tilanteessa voisi luottaa eläkkeensä riittävyyteen? Hallituksen linjaus ja ennen kaikkea toimintatapa saattaakin tietää hyviä aikoja yksityisten eläkevakuutusten tarjoajille.

On havaittava, että suurella työllä viimeksi tehty uudistus on myös tuottanut tulosta. Eläkkeelle siirtyminen on pikku hiljaa siirtynyt myöhemmäksi, viimevuotisesta poikkeuksesta huolimatta on trendi selkeä. Tämä ilman pakkoa, yksilöiden omaa valinnanvapautta kunnioittaen. Nyt tätä vapautta halutaan rajoittaa - vaikka yhteisesti on todettu että ongelma on ennen muuta työelämän laatukysymysten puolella. Typeriä veropäätöksiä ei olla valmiita perumaan, vaan valtion varojen haaskaaminen maksatetaan tavallisilla työntekijöillä. Veropäätöksistä erityisen huomion ansaitsee metsäveron huojennus jota perusteltiin aikoinaan Venäjän puutulleilla. No, puutulleja ei tullutkaan, ainakaan oletetulla aikataululla, mutta peruttiinko muutamiin kepulaistaskuihin vyöryvä huojennus? Eipä taidettu perua.

Oikeiston tavoitteenasetteluna kaikki edellämainittu on ymmärrettävää. Hyödylliset idiootit heiluttavatkin tukipuolueen paikalta. Ay-vihassaan sokeat vihreät taputtavat mistään mitään ymmärtämättöminä vieressä kun hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita heilutellaan. Vihreää ajattelua asiassa on äärimmäisen vaikea käsittää. Vaikuttaa siltä, että heidän mielestään järjestöjä pitää kuulla ja niiden mielipiteitä arvostaa, paitsi siinä tapauksessa että kyseisissä järjestöissä on paljon jäseniä ja päättävät elimet valitaan vaaleilla eikä huutoäänestyksellä.

Toki politiikkariihen kannanotto sisältää myös toivottuja uudistuksia erityisesti kuntatalouden osalta. Kiinteistöveroavaus on hyvä, kuten myös varsin yleiselle tasolle jäävä lupaus talousrikollisuuden tehokkaammasta torjumisesta. Ajankohtainen asenneilmasto näkyy puolestaan turvapaikkapolitiikan kiristämisenä. Myös tässä kysymyksessä vihreillä pyyhitään pöytää. Kyseiselle linjaukselle on kuitenkin olemassa perusteet jotka liittyvät myös taloustilanteeseen mutta myös sen varmistamiseen ettei järjestelmä kuormitu liiaksi. Huonosta kotoutumisesta kärsivät kaikki. Ilmaus "resurssien keskittämisestä yksittäisiin soveltuviin lähtömaihin" työperäisen maahanmuuton osalta on hieman kryptinen, mutta ilmeisesti tarkoittaa värväyksen keskittämistä maihin joiden kansalaisten sopeutuminen suomalaisiin olosuhteisiin on todennäköisintä. Kun kyseessä on nimenomaan työvoiman rekrytointi, on tämä linjaus sekin varsin perusteltu.

• Aiheesta arvioita myös: Jussi Ahokas
  

Graduate Tax köyhän asialla?

Kalevi Sorsa säätiö julkaisi viime kesänä koulutuspoliittisen hankkeensa puitteissa VTM Aleksi Henttosen kirjoittaman raportin, jossa pohdittiin uudenlaista korkeakoulutuksen rahoittamistapaa. Nk. Graduate Tax -malli toimii yksinkertaisuudessaan niin, että korkeakoulututkinnon suorittaneet maksavat opintojensa kestoon sidottua pientä lisäveroprosenttia siitä osasta tulojaan joka ylittää toisen asteen suorittaneiden keskimääräisen tulotason.

Motivaatio tämänkaltaisen järjestelmän esittämiseen kumpuaa ennen kaikkea siitä havainnosta, että koulutuksen periytyessä edelleen voimakkaasti maksuton koulutus saattaa muodostua tulonjakovaikutuksiltaan regressiiviseksi. Samalla se voisi ohjata opiskelijoita nopeaan opintojen suorittamiseen ilman kohtuuttomia kynnyksiä joita muodostuu opintosetelimalleista, tai etukäteisiä lukukausimaksuja jotka ehkäisevät tehokkaasti heikommista taustoista tulevien opiskelijoiden hakeutumista koulutukseen. Tarkempaa erittelyä mallista ja sen perusteluista mm. täällä.

Graduate Tax ei ole käytössä ehdotetussa muodossa missään, joskin Irlannissa jotain tämäntyyppistä on julkisuudessakin väläytelty, eikä sitä Suomessakaan tällä hetkellä aja yksikään puolue. Raportista käyty keskustelu julkisuudessa oli lyhyt ja aggressiivinen ja jossa kritiikki keskittyi monella tapaa epäolennaisuuksiin. Itse asiasta, koulutuksen kustannusten oikeudenmukaisemmasta jakamisesta, ei siinä juuri päästy puhumaan, vaan koko homma keskittyi kritiikkiin koulutettujen "rankaisemisesta" lisäverolla, siitä huolimatta että ainakaan kirjoittajan mukaan tästä ei ollut kyse.

Itse asiaa kannattaa kuitenkin pitää yllä, ja malliin tutustua paitsi korkeakoulutuksen rahoitusmalleista kiinnostuneiden, myös erityisesti heidän jotka ovat huolissaan tulonjaon vinoutumisesta ja palkkaköyhyydestä. Graduate Tax saattaisi parantaa matalasti palkattujen edunvalvonnallista asemaa palkkaneuvotteluissa. Näin voisi käydä, mikäli veron kohteeksi joutuminen sidotaan esitetyllä tavalla toisen asteen tutkinnon suorittaneiden keskimääräiseen ansiotasoon. Tällöin akateemisille aloille ja niiden edunvalvojille syntyisi voimakas intressi katsoa myös matalapalkkaisten alojen palkkakehityksen perään.

Työmarkkinoiden painottuessa asiantuntijatyöhön suuntautuviksi ja vähäistä ammatillista osaamista tarvitsevien tehtävien vähentyessä on oletettavaa, että palkkahajonta kasvaa. Tätä tukee siirtyminen prosenttikorotuksiin euromääräisten korotusten lisäksi. Graduate Tax -mallissa korkeakoulutettujen ammattijärjestöt joutuisivat joko ottamaan veron vaikutuksen huomioon omissa palkkavaatimuksissaan -seikka joka tekisi koulutuksen aikaansaaman hyödyn näkyvämmiksi palkoissa ilman tuloerojen nopeaa kasvua-, tai sitten kannattamaan myös matalampien palkkojen nostamista tämän hyödyttäessä Graduate Taxin kevenemisen myötä myös omaa jäsenkuntaa.

Graduate Tax ei varmastikaan ole valmis järjestelmä ja vaatii jatkokehittelyä erityisesti osana koko verojärjestelmää kun pitkän linjan kokonaisvaltaisena tavoitteena on järjestelmän selkeys ja ymmärrettävyys. On hyvä kysymys millä tavalla tämänkaltainen kohdennettu vero toimisi selkeänä ja ymmärrettävänä osana kokonaisjärjestelmää? Jatkokehittelyyn kuitenkin kannattaa panostaa, malli sisältää paljon ajattelemisen ja kannattamisen arvoista asiaa.

Visiot vertailussa

Helsingin Sanomat julkaisi kolmena peräkkäisenä päivänä kolmen suurimman puolueen puheenjohtajien näkemyksiä tulevaisuudesta ja Suomesta vuonna 2019. Mielenkiintoinen sarja paljasti muutamia aitoja aatteellisia eroja puoluejohtajien välillä.

Sarjan aloitti Matti Vanhasen visio, jossa hän pyrkii jatkamaan "kolmannen tien" termin lanseerausta Keskustan nimiin. Kolmantena tienä esiteltiin aikoinaan ruotsalaista kansankotiajattelua joka toimi markkinatalousmallin ja neuvostokommunismin välimaastossa, sittemmin selkeämmin omana terminään third way tuli erityisen tunnetuksi USA:n demokraattien ja Ison-Britannian työväenpuolueen linjana Tony Blairin kaudella. Joka tapauksessa kyse on keskustavasemmistolaisesta termistä.

Vanhasen ajattelussa palvelut järjestetään osin yhteiskunnan toimesta, osin yksityisellä rahoituksella ja perheiden toimesta. Hyväntekeväisyys tehdään mallissa verovapaaksi, ajatus joka saattaa kuulostaa mukavalta, mutta saattaa johtaa epätoivottuihin tuloksiin niin palvelujärjestelmän ennustettavuuden kuin kohdentumisenkin suhteen. Hyvä kysymys kuuluu myös millaisia julkiset palvelut ovat tilanteessa jossa ne muodostuvat residuaalipalveluiksi niille jotka eivät muuta saa. Vanhanen puhuu myös peräti "kolmoiskuntalaisuudesta", hyvä kysymys kuitenkin kuuluu miten tällaisessa mallissa toimii rahoituksen avoimuus tai kuntademokratia?

Toisena sarjassa esiintyy Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, joka todennäköisesti johtaa poliittisten vedonlyöjien pääministeripörssiä. Myös Katainen viljelee kolmannen tien käsitteitä puhuen valtiosta mahdollistajana. Enabling state -käsitettä käytti aikaisemmassa tuotannossaan mm. third wayn arkkitehteihin kuuluva Anthony Giddens. Sittemmin Giddens kuitenkin muutti ajatteluaan ja painotti enemmän valtion takaavaa roolia katsoen ettei pelkkä mahdollisuuksien tarjoaminen takaa tasa-arvoa. Tältä pohjalta hahmoteltu uusi ensuring state -käsite lähestyi hänen uudemmassa tuotannossaan pohjoismaisen sosialidemokratian tavoitteenasettelua.

Kataisen ajattelussa julkisella vallalla tulisi olla vähemmän vastuuta kansalaisten hyvinvoinnin takaamisesta kuin mitä nykyisen Suomen mallissa voisi katsoa olevan. Kataisen mukaan "valtio ei voi vastata kaikesta". Ei varmasti voikaan, mutta kun fakta on se, että monilla keskeisillä mittareilla mitattuna Suomi ei edes nykyisellään ole erityisen laajan julkisen vastuun maa, kysymys kuuluu kuinka anglosaksiseksi Katainen haluaa Suomen menevän. Kokoomusjohtajan näkemyksissä korostuu yksilön oma vastuu. Hyvinvointimenojen kasvun perusteella vastuuta yksityistetään perheille ja yksilölle itselleen. Mitä sitten tapahtuu niille joilla näitä yksityisiä verkkoja ei ole, jää kysymysmerkiksi. Tähän kansalaisjärjestöissä jo ehdittiinkin kiinnittää kriittistä huomiota.

Valtion tai muiden julkisten organisaatioiden roolin korostamista markkinatalouden toiminnassa Katainen ei myöskään vaikuta näkevän perusteltuna, tyrmäyksen saavat sekä aktiivisempi omistajapolitiikka että Tobinin vero. Kaiken kaikkiaan Kataisen linjaus on puhdasoppisen oikeistolainen ja muistuttaa merkittävästi Henna Virkkusen taannoista ajattelua, jossa yhteisiä varoja ei haluta liiemmälti yhteisiin tarpeisiin tai uudelleenjakoon käyttää.

Verrattuna oikeiston keulahahmoihin viimeisenä esitelty SDP:n Jutta Urpilaisen visio on huomattavasti laajempi, joskin ehkä juuri siksi konkretia jää vähemmälle. Urpilaisen ajattelu perustuu muutoksille poliittisessa ajattelussa ja yhteiskuntapolitiikassa jossa perustavanlaatuisiksi käsitteiksi nousevat luottamus sekä ekososiaalinen rakennemuutos erityisesti taloudessa. Demokratiaa vahvistetaan erityisesti ylikansallisella tasolla poliittisemman Euroopan komission myötä, kehittämällä työnjakoa eri elimien ja kansallisvaltioiden välillä sekä luomalla hyvinvointivaltiollisia rakenteita globaalille tasolle. Globaalitason sääntelyn painottamisessa Vanhanen ja Urpilainen löytävät toisensa, tosin mahdollisesti eri syistä.

Vahvan valtion painottaminen poikkeaa molemmista porvarijohtajista. SDP:n johtamassa Suomessa nähtäisiin suunnanmuutos kohti demokraattisten organisaatioiden vahvistamista. Tätä Urpilainen painottaa myös kritisoimalla edellisiä sosialidemokraattisia johtajia liiallisesta markkinaehtoisuudesta. Kun julkisia investointeja tehdään, nousee Urpilaisen ajattelussa esiin ennen muuta ihmisiin investoiminen jota hän kuvaa ihmisten työllistymisen helpottamisen kautta. Tässä yhteydessä hänen ajattelunsa muistuttaa enemmän kokoomuslaisia näkemyksiä, Vanhasen visiossa kun korostuivat enemmän tekniset mahdollisuudet kuten laajakaistat maaseudulle.

Yhteistä kaikille puheenjohtajille on ympäristökysymysten vahva nousu politiikan keskiöön. Merkittävimmät erot koskevat sitä mikä taho lopulta on vastuussa tasa-arvon toteutumisesta. Rintamalinjat ovat monella tapaa kovin tuttuja. Oikeisto vaatii kehitystä kohti pienempää ja vastuusta vetäytyvää valtiota toivoen naapuriavun pitävän yhteiskuntarauhasta huolen, vasemmisto taas korostaa yhteiskunnan merkitystä vapauden tosiasiallisena takaajana. Kysymys äänestyspäätöstä vuoden 2011 vaaleissa tehtäessä siis kuuluukin, luotatko tulevaisuuden tasa-arvon luomisessa joulupukkiin vai vaaditko konkreettisempia lupauksia?


PS. Lukemisen arvoista tänään:

• Saija Jokelan näkemyksiä yliopistojen autonomiasta ja yliopistolaista


• Pilvi Torstin ajatuksia eurooppalaisuudesta

Eurovaaliehdokkaita

Eurovaalit näkyvät julkisuudessa toistaiseksi varsin vähän. Keskustelu medioissa on keskittynyt turhan paljon siihen keitä julkisuudesta tuttuja henkilöitä mikäkin puolue listoilleen haalii. Tämä on sääli ja väärin, sillä mikäli keskustelua todella käytäisiin Euroopan tulevaisuudesta ja eri europarlamenttiryhmien tekemisistä, saataisiin puolueiden väliset erot varsin hyvin esiin ja ehkä siinä sivussa vakuutettua jokunen ihminen äänestämisen tärkeydestä.

Ehdokasasettelu alkaa sekin näyttää jo varsin mallikkaalta. Vihreiden ensimmäiset nimet ovat pääkaupunkiseudun näkökulmasta vahvoja, mutta kovia nimiä muualta Suomesta ei vielä mukana ole. Kokoomuksen lista on nimetty puoleen väliin ilman suuria yllätyksiä, perusvahvaa väkeä porukassa jossa aatteellinen katto on ejpenttilämäisen korkealla ja seinät pietikäisen leveällä. Keskustan ja Vasemmistoliiton listat vaikuttavat melko heikoilta, vasurien osalta odotan Jussi Saramon menestyvän hyvin. Eri asia sitten on riittääkö Vasemmistoliiton vaalityö parlamenttipaikkaan, itsestään selvää se ei nykyisessä alavireessä ole. Keskusta joutunee kirimään melkoisesti, sillä Jäätteenmäen jättipotti ei näissä vaaleissa toistu. PS-Kd-vaaliliitto ottanee paikan joka on joltakulta poissa.

Demarien listalle on viime viikkoina noussut uusia ja mielenkiintoisia nimiä. Alle 30-vuotiaita ehdokkaita on kaksi, Jenny Lindborg ja Niko Korte, molemmat jo vaaliveteraaneja ja paikkakuntiensa kaupunginvaltuutettuja. Jenny kuuluu nuorten ja vanhempienkin ehdokkaiden EU-asiantuntijakärkeen vietettyään viime ajat MEP Riitta Myllerin valiokunta-avustajana Brysselissä, Niko puolestaan on ikäänsä nähden erinomaisen valmista ainesta, onnistuen silti säilymään aitona. Viime eurovaaleissa erinomaisesti menestynyt Nesrin Can-Kurtakko on jälleen ehdolla.

Erityisellä mielenkiinnolla kannattaa seurata verrattain tuoreen sosialidemokraattia, reilu kolmikymppistä helsinkiläistä valtiotieteen tohtori Pilvi Torstia. Ällistyttävän moneen paikkaan ehtineellä, erinomaisen lahjakkaalla ja älykkäällä Pilvillä on mahdollisuus olla näiden vaalien ehdoton nimi ja suuri yllättäjä. Mikäli vaalit käydään asiateemoilla ja Pilvi saa ansaitsemansa huomion hyvän kampanjan ansiosta, on kaikki mahdollista.

Katkeruuspuolueesta päivää

Loanheitto ei enää ole ainoastaan vaalienalusajan hupia. Demarit saivat ensin täyslaidallisen maanpetossyytteitä, joita valtionvarainministeri Katainen pyysi sittemmin anteeksi, sekä seuraavaksi kuulla olevansa katkeria ja kateellisia ihmisiä. Myös tätä arviota pahoiteltiin sittemmin.

Virkkusen, kuten Kataisenkin, pahoittelut voidaan hyväksyä, antaa noiden menneiden olla menneitä ja pistää ne keulivan mopon piikkiin. Mielenkiintoisempaa kuin se mitä Virkkunen sanoi kilpailevista puolueista ja niiden kannattajista onkin se, miten hän kuvaa omaa ja oman puolueensa Kokoomuksen yhteiskunnallista ajattelua. Juttu loppuu kahteen oleelliseen virkkeeseen jossa Virkkunen kuvaa kokoomuslaista arvomaailmaa:

"Voidaan auttaa vahvoja yksilöitä menemään eteenpäin. He vetävät muita mukanaan."

Tässä on todellakin eroa sosialidemokraattiseen ajatteluun. Siinä kun lähdetään siitä, että kaikkiin ihmisiin panostetaan ja uskotaan jokaisessa piilevään lahjakkuuteen, ei vain jonkun tekemän määrittelyn mukaisiin vahvoihin. Lahjakkuutta on monenlaista, eikä sitä voida aina järjestelmän taholta tunnistaa. Tähän ajatteluun perustuu mm. peruskoulun idea, jossa mahdollisimman monelle pyritään antamaan tasa-arvoiset elämän eväät eikä erottelemaan lapsia jyviin ja akanoihin. Menestyksen eväitä halutaan antaa siis kaikille, ei vain harvoille.

Henna Virkkusen Kokoomus ei ilmeisesti tätä lähtökohtaa hyväksy. Virkkusen näkemyksen mukaan yhteiskunnassa pitää näemmä tunnistaa (kuka tunnistaa ja miten?) vahvat ja oikeat ihmiset ja yhteiset resurssit pitää valjastaa palvelemaan nimenomaan heitä ja heidän tarpeitaan. Tämän jälkeen ilmeisesti toivotaan että tuetut vahvat vetävät rupusakin perässään parempaan elämään. Eroja ei saa tasoittaa tai pyrkiä antamaan jokaiselle tukea.

Mielenkiintoista olisikin tietää miten uusi opetusministeri aikoo viedä tätä ajattelua käytäntöön suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Kokoomuksessa elää vanhastaan vahva halu lisätä tasoryhmiä ja yksityiskouluja. Faktatieto ja tutkimustulokset eivät tätä suuntaa kannata, mutta Kokoomushan onkin nykyään arvopuolue. Siksi kannattaakin katsoa mikä on arvojen sisältö. Virkkunen kertoi meille siitä ehkä hieman enemmän kuin halusikaan.

Kohti kansalaispalvelusta?

Tuore opetusministeri Virkkunen haluaa naiset kutsuntoihin. Naisten asevelvollisuutta hän ei esitä, mutta katsoo kutsuntojen lisäävän naisten tietämystä ja mahdollisesti tuota kautta myös halua osallistua asepalvelukseen. Perusteenaan Virkkunen käyttää maanpuolustuksen lahjakkuusreservin parempaa hyödyntämistä.

Ajatus on oikeansuuntainen. Nykymuotoinen asevelvollisuusarmeija joka koskee vain miehiä, on monessa suhteessa sukupuolisesti epätasa-arvoinen ja myös itse perustehtäväänsä silmällä pitäen ajastaan jäljessä. Nykymuotoinen konflikti kun on paljon ja enimmäkseen muuta kuin raskaiden taakkojen kantamista metsämaastossa jossa ratkaisevan tärkeässä roolissa oli fyysinen voima. Monissa tämän päivän kriisien tehtävissä naiset ovat vähintään yhtä päteviä kuin miehet eikä heidän erottelunsa maanpuolustustehtävistä erilleen ole millään muotoa perusteltua.

Yleisen kansalaispalveluksen mahdollisuus nousee aika ajoin esiin erilaisissa ajatusleikeissä. Tuossa mallissa velvollisuus koskisi tasapuolisesti kaikkia ja palvelus itsessään jakautuisi aseelliseen ja siviilikriisinhallintapalvelukseen. Jälkimmäinen tarkoittaisi kriisiajan huoltoa ja hoivaa, tuotantoa, tietoliikenneinfran ylläpitoa, suojelua yms. Näihin voisivat maanpuolustusvelvolliset vapaasti hakeutua oman kiinnostuksensa ja kyvykkyytensä mukaisesti. Tällä tavalla saataisiin valmennettua poikkeusolojen varalta koko ikäluokka. Naisten kutsunnat voisivat olla vielä vaatimaton mutta merkityksellinen askel kohti tämänkaltaista maanpuolustusmallia. Siksi: kannatetaan.

Flip-flop don't stop

Kuntavaalien alla, lokakuun lopussa  kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) vastasi Jutta Urpilaisen huoleen talouskriisin vaikutuksista kuntatalouteen sekä kuntapalveluiden rahoitukseen näin (ote Kiviniemen blogista):

"SDP ei edes yritä esittää vaihtoehtoja vaan ainoastaan pelotella kansalaisia. Viimeisin innovaatio on, että kansainvälinen finanssikriisi vaarantaisi kuntien palvelut. Urpilaisen puheenvuoro on edesvastuuton. Kunnallisten peruspalveluiden rahoitus ei ole vaarassa finanssijärjestelmän kriisin takia."

Samassa kirjoituksessa hän kutsui varoittelua ja SDP:n kritiikkiä heikosta valmistautumisesta "mustamaalaukseksi" ja "omasta päästä keksittyjen uhkakuvien maalailuksi".

Niin. Aikaa on kulunut tuosta kommentista hieman yli kolme kuukautta. Tämän jälkeen tilanteesta on uutisoitu mm. näin:

Timo Kietäväinen Taloussanomissa: Kuntiin on luvassa kylmää kyytiä.

JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori: Kuntatalous kriisiytyy vuonna 2010.
Taloussanomat: Elvytys ei ehdi pelastaa työpaikkoja.

Ja nyt, uuden vuoden puolella kuntaministerikin alkaa heräillä talviunestaan. 27.1. Kiviniemi vaati laajaa pakettia kuntatalouden turvaamiseksi. Hyvä niin, mutta hyvä kysymys kuuluu olisiko jotain voitu tehdä jo aikaisemmin? Vielä parempi kysymys kuuluu, oliko ministeri Kiviniemi alkuperäistä kommenttiaan kirjoittaessaan joko täysin ulalla siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu vai valehteliko hän tarkoituksella? Kumpikaan vaihtoehto ei mairittele. Joka tapauksessa liikettä tapahtuu oikeaan suuntaan, vaikka nk. luottamuspaketti,  joka mielenkiintoista kyllä kantaa samaa nimeä kuin SDP:n vaihtoehtoinen, jo syksyllä esittämä budjettilinjaus, ei kerää liikoja kiitoksia asiantuntija-arvioissa.

Alkuperäisessä blogikirjoituksessaan Kiviniemi vaati politiikan pöytätapojen palautusta. Toive on oikea, mutta osoite väärä. On mielenkiintoista katsoa kuinka kauan SDP:n esityksiä tai analyyseja voidaan uskottavasti väittää pelotteluksi tai valittaa niiden perustuvan "vastakkainasetteluun", kun ne jatkuvasti vaikuttavat osuvan oikeampaan kuin hallituspuolueiden näkemykset. Kysymys kuuluukin: kuinka kauan porvaripuolueet aikovat pärjätä reseptillä, jonka käytöstä he jatkuvasti syyttelevät muita?